www.hpcoton.suntuubi.com
1. Milloin perustit sivusi?
Perustin sivuni 26. tammikuuta vuonna 2008.
2. Mistä sait idean perustaa sivusi?
Omien sivujen omistaminen, ja niiden ylläpitäminen kiinnosti. Kun kuulin ilmaisesta palvelusta, innostuin entistä enemmän. Kaikki lähti kuitenkin hetken mielijohteesta, sillä eräänä päivänä joka sattui olemaan 26.1.2008, sivut luotiin ilman mitään ennakkosuunnittelua; nimi ja aihe ilmestyivät pääkoppaani sekunnissa. Se oli aika ihmeellistä, ja nyt kaksi vuotta myöhemmin, saatan välillä kiittää omaa ideaani - tosin olen aina yhtä yllättynyt siitä.
3. Teitkö sivusi ulkoasun kokonaan itse?
Teen sivuni ulkoasut itse. Hpcotonin kehityksen myötä myös ulkoasut ovat kokeneet muodonmuutoksia; joskus hpcotonissa on ollut täysin erinäköistä.
4. Kuinka kauan olet fanittanut Emma Watsonia?